lauantai 6. toukokuuta 2017

Donuts

  

 Donitsit kelpaavat aina! Olen jo muutama vuosi sitten löytänyt vakioreseptin donitseilleni, ja reseptin olenkin jo julkaissut täällä ennenkin. Koristelussa luovuuden käyttö on salittu, ja mitä luovempi on sitä hienompia ja erikoisempia donitsit ovatkin. Tällä kertaa tein aika perinteisen näköisiä donitseja, mutta suunnitelmissa on kokeilla mm. mirror glaze donitseja, joissa donitsit kuorrutetaan kauniin kiiltävällä kuorrutteella.






 Tarvitset:

2½dl   maitoa
25g      hiivaa
1          kananmuna
1tl       suolaa
3/4dl  sokeria
2tl      kardemummaa
1tl       kanelia
50g    huoneenlämpöistä voita
8dl     vehnäjauhoja

500g kookosrasvaa tai munkkirasvaa
Koristeluun: suklaata, tomusokeria, strösseleitä yms.

Keitä maitoa hetki kädenlämpöiseksi.
Murenna hiiva kulhossa maidon joukkoon.
Vatkaa sekaan muna, puolet jauhoista ja mausteet. (sokeri, suola, kaneli, kardemumma)
Sekoita joukkoon pehmeä voi ja loput vehnäjauhoista.
Leivo taikinasta n. 15-20 pientä pullaa ja tee niiden keskellä reikä, 
jota kannattaa hieman venyttää.
Anna donitsien kohota liinan alla n. 20-30min.

Kuumenna rasva rautapadassa. Rasva on tarpeeksi kuumaa kun
pieni pala vaaleaa leipää ruskistuu minuutissa.
Laita muutama munkki kerralla rasvaan paistumaan n. 5 minuutiksi.
Käännä kerrran paistamisen aikana.
Nosta valmiit donitsit mieluiten reikäkauhalla talouspaperin päälle,
jotta rasva valuisi pois.

Koristele sulatetuilla suklailla, strösseleillä, kekseillä yms..







maanantai 1. toukokuuta 2017

Kinder Chocolate Cake








Kinder suklaakakussa yhdistyy ihanan mehevä suklaakakkupohja, ja samettisen pehmeä suklaakuorrute. Koko komeuden kruunaa kinder-suklaat ja mansikat. Ehdottomasti yks lemppari leivonnaisistani, ja kyseisen kakkupohjan resepti takaa täydellisen suklaakakkupohjan. Kakusta ei tarvitse tehdä kinderkakkua, vaan kakkupohjan / täytteiden reseptejä voi käyttää muihinkin kakkuihin. Kakkupohja on todella yksinkertainen tehdä, sillä tässä reseptissä ei tarvitse huolehtia munien ja sokerin vaahdottamisesta. Taikinan voi levittää yhteen n.24-26cm mittaiseen vuokaan, tai kahteen hieman pienempään vuokaan. Kahdesta vuoasta saa 4-5 kerroksisen kakun, ja yhdestä vuoasta 2-3 kerroksisen kakun. Riippuu kuinka ohuiksi leikkaat kerrokset. Muista jäähdyttää kakkupohja kunnolla ennen täyttämistä, mieluiten yön yli jääkaapissa. Kakussa käytin kahta eri täytettä. Toinen täyte on kevyempi tuorejuustotäyte, joka riittää 1-2 väliin. Toinen kuorrute on makeampi suklaakreemi, joka riittää 2-3 väliin, ja kakun kuorruttamiseen.



Kakkupohja:
4,5dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
2dl kaakaojauhetta
2tl ruokasoodaa
2tl leivinjauhetta
1tl merisuolaa
2 kanamunaa
2,4dl vahvaa keitettyä kahvia
2,4dl piimää
1,2dl rypsiöljyä
2tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet(sokeri, jauhot, kaakao, sooda, leivinjauhe, suola) keskenään suuressa kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lisää munat, kahvi, piimä, öljy ja vaniljasokeri. Vatkaa seosta n.1-2min, kunnes seos on tasainen. Massasta kuuluu tulla juoksevaa tai valuvaa, joten älä lisää jauhoja yms. Levitä taikina yhteen vuokaan (halkaisija n.26cm) tai kahteen vuokaan(halkaisijat n.20cm), jotka ovat voilla voideltu. Paista kakkupohjaa uunin alatasolla 175-asteessa 30-35min. Jäähdytä kakkupohja kunnolla, ennen leikkaamista, täyttämistä ja kuorruttamista.



Suklaatäyte:
200g  tuorejuustoa 
200g  maitosuklaata
½dl    tomusokeria

Vatkaa tuorejuusto notkeaksi. Sulata suklaa ja lisää se tuorejuuston joukkoon. Siivilöi tomusokeri seokseen, ja sekoita tasaiseksi. Siirrä jääkaappiin odottamaan täyttämistä.

Suklaakreemi:
225g   voita
14,5dl tomusokeria
1,2dl   kaakaojauhetta (voi käyttää myös suklaata)
½tl      merisuolaa
2tl       vaniljasokeria
½dl     maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Siivilöi tomusokeri vähitellen joukkoon, aina välillä sähkövatkaimella vatkaten. Siivilöi kaakaojauhe joukkoon. Vatkaa kuohkeaksi. Lisää loput aineet ja vatkaa kreemiä 2-3 minuuttia, kunnes koostumus on tasainen ja kuohkea.

Koristeluun:
Mansikoita, kindermunia, kinderpatukoita yms..

Kokoa kakku. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja. Jos paistoit taikinan yhdessä kakkuvuoassa, leikkaa kakku 3 osaan. Jos paistoit taikinan kahdessa vuoassa, leikkaa molemmat pohjat kahteen osaan. Kostuta pohjat kahvilla(älä kostuta pohjaa joka tulee ylimmäksi). Täytä kakku suklaatäytteellä ja kreemillä. Säästä kreemiä kakun kuorruttamiseen. Koristele kindersuklailla.




lauantai 22. huhtikuuta 2017

Éclairs

Tervetuloa seuraamaan blogini elpymistä! Kahden vuoden tauon jälkeen oon päättäny alkaa taas bloggailemaan. Bloggailu ja reseptien postailu loppui pari vuotta sitten kiireiden ja motivaation puutteen takia. Intohimo leipomista kohtaan ei koskaan loppunut, mutta bloggaaminen ei napannut enää. Blogia olen aina kirjoittanut lähinnä itseäni varten, jotta voisin tallentaa hetkessä inspiroidut reseptit kätevästi. Lähiaikoina intohimoni leipomista kohtaan on kasvanut entisestään, joten haluan tallentaa rakkaudella tehdyt leipomukset, ja jakaa niitä muillekkin!


Tällä kertaa jaan yhden lempileivokseni reseptin: eclairsit. Näitä ranskalaisia leivoksia olen aina halunnut kokeilla leipoa, mutta tuulihattutaikina on epäilyttänyt. Tuulihattuja olen tehnyt muutaman kerran, ja ne ovat suurimman osan ajasta epäonnistuneet. Tällä kertaa yhdistelin muutamaa eri choux-taikina reseptiä ja lopputulos oli täydellinen.


Choux taikina:

1dl vettä
1dl maitoa
80g voita
1rkl sokeria
½tl suolaa
2dl vehnäjauhoja
3 kanamunaa 
½tl leivinjauhetta

Täyte:
4dl kuohukermaa + vaniljasokeria
(voi täyttää millä haluaa, esim. vaniljakreemillä)

Kuorrutus:
100g tummaa suklaata + 1rkl voita
100g maitosuklaata + 1rkl voita (suosittelen käyttämään kuorruttamiseen pelkkää tummaasuklaata, maitosuklaa sulaa huoneenlämmössä helposti, vaikka maistuukin mielestäni paremmalta)

Kuumenna kattilassa vesi, maito, sokeri, suola ja pilkottu voi. Kun seos kiehuu ja voi on sulanut käännä liedestä lämpö pois, lisää kaikki jauhot kerralla. Sekoita seos voimakkaasti taikinaksi puisella lastalla. Kun taikina on sitkeä ja irtoaa kattilan reunoista siirrä kattila sivuun, ja anna taikinan jäähtyä. Taikinan täytyy jäähtyä huoneenlämpöiseksi! Lisää jäähtyneeseen taikinaan kanamunat yksitellen. Vatkaa jokainen kanamuna erikseen taikinaan sähkövatkaimella, tai monitoimikoneessa. Kun lisäät viimeistä kanamunaa lisää leivinjauhe samalla. Laita taikina pursotinpussiin, leikkaa n.2cm kokoinen reikä pussiin. Pursota leivinpaperilla vuorattuun peltiin n.8-10cm pituisia leivoksia. Leivoksia tulee n. 2 pellillistä. Paista uunin keskitasolla 220-asteessa n.20min! Paistoaika riippuu uunista.

Sulata suklaat erikseen ja lisää molempiin voita. Dippaa jäähtyneet leivokset suklaaseen ja siirrä esim. jääkaappiin, jotta suklaa kovettuu. Leikkaa leivoksiin viilto toiselle puolelle, ja täytä eclairsit kermavaahdolla. Nauti






Vinkit joilla onnistut 100% varmuudella:

-anna taikinan jäähtyä kunnolla ennen kanamunien lisäämistä, muuten kanamunat alkavat kypsentyä lämpimässä taikinassa, laita kattila vaikka avoimen ikkunan viereen tai kylmävesihauteeseen
-ripottele leivinpaperille vesipisaroita ennen leivosten paistamista, vesihöyry auttaa leivosten kohoamisessa
-älä avaa uunia kesken paistoa, muuten leivokset lässähtävät
-paista leivoksia mielummin liian kauan kuin liian vähän aikaa, raa'at leivokset lässähtävät heti eivätkä pysy muodossaan





lauantai 14. maaliskuuta 2015

Cheese Cake

Valkosuklaa juustokakku. Koristeltu vadelmilla ja suklaalla. Tässä juustokakussa ei ole yhtään lisättyä sokeria, sillä ajatuksissani unohdin sen lisätä. Herkullista juustokakusta tuli kuitenkin, enkä varmaan enää edes lisää juustokakkuihin sokeria. Kannattaa kokeilla!:)

Pohja:

n. 250-300g  minttudomino-keksejä
75g  sulatettua voita

Täyte:

400g tuorejuustoa
2dl  kuohukermaa
300g valkosuklaata
4 liivatelehteä
4-5rkl  kuumennettua sitruunamehua

Koristeluun:

vadelmia, suklaata, pähkinöitä yms.

Laita aluksi liivatelehdet likoamaan kylmään veteen (n.10-15min!).
Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita se tasaiseksi keksimurskan kanssa. Levitä seos voidellun irtopohjavuoan pohjalle (n.24cm). 
Sulata valkosuklaa mikrossa tai kuumassa vesihauteessa. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kerma,tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Purista liivatelehdistä kylmä vesi pois, ja sekoita liivatteet kuumennettuun sitruunamehuun pienessä kulhossa. Kun seoksessa ei ole enää liivateklimppejä sekoita se muun täytteen joukkoon. Levitä täyte irtopohjavuokaan pohjan päälle. Peitä kelmulla ja laita kakku jääkaappiin yön yli. Juustokakku koristellaan seuraavana päivänä.